Paluu kylmyyteen

Yöh. Huomenna pitäisi mennä vanhempien kanssa syömään ravintolaan. Äidillä on joku työporukan lounas, jonne se haluaa mut ja isänkin. Tosi kivaa kun isä tuntee kaikki äitin työkaverit ni mä olen taas ulkopuolinen. En haluaisi mennä sinne, koska ensinnäkään ei tee yhtään mieli ruokaa. Miksi me mennään ulos syömään aina kun mun ei tee mieli syödä? Ja sitten kun tekisi todella mieli jotain hyvää ravintolaruokaa niin pitää kituutella kotona. Ja tehdä kaikkensa ettei lankeaisi houkutuseen ja marssisi lähimpään ruokakauppaan tai heseen. En todellakaan odota huomista.

Päivät ovat vain lämmenneet, mutta en ole vieläkään luopunut talvivaatteistani. Naulakossani roikkuu paksu untuvatakki, jota olen käyttänyt kun käyn myöhään puolenyön jälkeen iltalenkillä. No lääkärin mielestä pitäisi vielä tehdä kävelylenkkejä, koska keuhkokuumeesta menee oma aika paranemiseen. Tunnen kyllä olevani tarpeksi kunnossa juoksulenkkejä varten.. En vaan haluaisi astua ulos tuonne kylmään ilmaan. Miten olen tarennut ulkoilla kun on ollut -10 astetta pakkasta... Olen maannut melkein pari kuukautta sängyssä sisällä niin viileä ulkoilma tuntuu pureutuvan luihin saakka ja alan tärsemään hetkessä. En haluaisi luopua villasukista, pitkistä lämpöhousuista ja paitakerroksistani. Haluan vain hautautua vaatekerroksiin, että pidän luuni lämpiminä ja läskini piilossa.