perjantai 26. kesäkuuta 2009

Eilisestä terapiakäynnistä

Eilen:


Eilinen päivä alkoi niin hienosti. Se alkoi jo 19 tunnin valvomisen jälken, mutta laskin sen alkaneeksi aamulla. En käynyt nukkumaan, koska jaksoin valvoa ne muutamat hassut tunnit. Väsytti aivan kamalasti, mutta silmät vain seisoivat päässä apposen ammollaan. Kävin ylikierroksilla ja koko vartaloa kihelmöi. Koko maailma tuntui menevän eteenpäin pikakelauksella, mutta minun liikkeet olivat kuin hidastetussa filmissä. Kädet ja jalat olivat liian väsyneet toimiakseen normaalia vauhtia. Yritin laittaa hiuksia kiinni sillein puoliksi ettei ne olisi naamalla koko ajan, mutta kädet väsyivät ja luovutin. Olisin halunnut jäädä kotiin yksin ahdistuksen kanssa, mutta kävelin ratikalle odottamaan. Ratikka oli täynnä ahdistavia ihmisiä. Ainakin minulle se näytti täydeltä.

Odotin terpalla kauan kunnes aulassa oli minä ja joku mies. Terapeutti tuli 5 minuuttia myöhässä hiljaiseen aulaan kutsumaan minut sisään. Toiselle miehelle hän sanoi hymyillen, että tässä menee vain hetki. Olin aivan hämilläni. Tuli välittömästi sellainen nolo ja nöyryyttävä olo, koska luulin tulleeni väärään aikaan. Tulinko väärään aikaan? Mitä? Halusin juosta oikeasti karkuun. En halua kuulla, että olen tullut jonkun toisen potilaan ajalla ja nolostua ja punastua siinä terpan edessä. Istuin pehmeään inhottavan vihreään tuoliin ja terppa sanoi, että olikin vahingossa varannut kaksi päällekkäistä aikaa. Meillä on aina sama aika niin miksi hän on varannut jollekin toiselle minun vakiajan?
Paniikkiolo muuttui pettymyksen ja pienen suuttumuksen sekoitukseksi. Terppa kysyi, että miten olen voinut viime tapaamisen jälkeen. Sanoin, että olen nukkunut huonosti. Mainitsin etten saanut nukuttua viime yönä ollenkaan. Hän kirjoitti samalla jotain kalenteriinsa ja sanoi, että nyt on viikonloppu tulossa niin pitäisi saada nukuttua. Siis mitä... Joo kyllähän se autta kun nyt tulee viikonlopu! No ei todellakaan! Mulle kaikki päivät on samanlaisia eli viikonloput sulautuu arkipäiviin. Olisi auttanut jos olisin saanut jutella, mutta toivon taas liikoja.
Eilen yritin mennä nukkumaan sen terapiakäynnin jälkeen, mutta ei tullut mitään. Suututti enkä tiennyt mitä tehdä. Yhdeltä iltapäivällä sain vihdoin unta, mutta sekin oli sellaista koiranunta että heräsin jokaiseen kolahdukseen ulkoa ja ulko-oven avaamiseen. Heräsin aina aivan hikisenä ja oli kylmä. Kamala olo.
Tänään:
Olen ihan oikeasti järkyttyny kun Michael Jackson kuoli! Tuli kylmä hiki ja sydän alkoi pumppaamaan kun luin yhdeltä keskustelu palstalta siitä. En vieläkään haluaisi uskoa sitä todeksi. Olen miettinyt aina, että kaikki nämä minun ikäpolven julkkikset tulevat vielä kuolemaan minun aikanani. Ja minä tulen näkemään vaikka Brad Pitin ja muut tosi vanhana. Ihan outoa. Olen aina pitänyt Michaelista todella paljon ja kuuntelin sitä pentuna. En kehdannut tunnustaa sitä kavereilleni, koska eihän se ollut mikään Backstreet Boysien tai Spice Girlsien veroinen julkkis. Mutta minun on käynyt Michaelia sääliksi kun on joutunut kamalaan mylläkkään julkisuudessa ja sillä on varmasti osallisuutensa sydänkohtauksessa. Voi voi... Vieritin kyyneliäkin kun MTVllä oli joku juttu Michaelin muistoksi. Surku :'(
Aamulla jouduin pomppimaan vaa'alla melkein vartin kun en meinannut uskoa tulosta. Molemmat vaa'at kyllä oli samaa mieltä vaikka heitteleekin aina parisataa grammaa. Oon syöny karkkia ihan liikaa ja silti paino ei ole sen mukainen.. Pitää kirjottaa myöhemmin siitä kun kohta lähden porukoilla käymään pupun kanssa.

8 kommenttia:

-Scaalet- kirjoitti...

Terapeutit on just tollasia.. Tekee sitä työtä vain ja ainoastaan rahan takia. Niitä ei kiinnosta ihmiset vaan se tukku rahaa, minkä ne saa. Jotkut harvat terpat kyllä oikeesti väälittää, mutta ne on kuolemassa sukupuuttoon. Mulla oli kerran yks naisterppa ja se oli tosi symppis tyyppi. Sitten se jäi äitiyslomalle.. Meni pamahtamaan paksuks ja sitten mä sain uuden terpan.. Se ei ollu niin symppis.. Oikee kaaos terpaks. Sillä tais olla omia ongelmia niin paljo, että sitä ei vaan kiinnostanu mun kuulumiset. Se vaan vahtas kelloo ja näki heti, että se vaan halus, että se istunto päättyy.. Ei niistäkään istunnoista ollu apua paskaakaan. Mustaki tuntuu tosi useesti, että haluisin vaan muuttua näkymättömäks. Sitte ei tarttis murehtia siitä miltä näyttää. Oispa se mahollista. Jos näkymättömyyttä vois ostaa kaupasta mä olisin suurkuluttaja. Jos kukaan muu ei ostais sitä niin mä pitäisin kyllä sen bisneksen pystyssä. :D
Kun mä avasin koneen aamulla niin, kun päääsin nettiin niin siihen aukes se kotisivu niin siinä oli hirvee juttu just tosta Michael Jacksonista.. Muaki surettaa sen puolesta. Se on kokenu niin kovia ja ollu sellasessa hullunmyllyssä melkeen koko elämänsä. Toivottavasti se nyt kaikesta huolimatta pääsee taivaaseen lepäämään. Ohhoh.. Tulipas pitkä kommentti. :DD No oli paljo asiaa. Tsemii sulle ja koita jaksaa. Jos tunnet ittes tosi yksinäiseks ja luulet, että kukaan ei välitä susta niin vaikka mä en ees tunne sua niin mä oikeesti välitän susta. <33 Paljon jaksamista.

Anonyymi kirjoitti...

Hei sinä tuntematon!
Halusin kertoa sinulle, että olen seurannut blogiasi jo ainakin puoli vuotta. Se on minulle outoa, koska en seuraa muita blogeja lainkaan, koskaan. Se on myös outoa, että käyn tsekkaamassa sun uusimmat päivitykset vähintään joka toinen päivä, edelleen. Aluksi olin vain kiinnostunut syömishäiriöistä, mutta sitä se ei ole ollut enää piiitkään aikaan. Halusin vain ilmaista olemassaoloni ja myöskin kertoa, että usein tekisi mieli lyödä sua, kun et näe kuin sen yhden tien, yhden vaihtoehdon ja (anteeks vaan) itses. Mä niin haluaisin, et sun elämä alkas viimeinkin parantua, vaikka (anteeks uudelleen) heikoltahan tuo on näyttänyt. Älä loukkaannu :) Terkkuja sun Pupulle, josta sä usein niin ihanasti kerrot.
Rakkaudella Lhasa

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli ensimmäinen aika ensimmäiselle psykologilleni päällekkäinvaraus. Ja psykologi valitsi sen toisen. Millähän perusteella? Ensimmäisenä varattu?

Mutta ei, ei sen jälkeen ole kiinnostanut puhua sille ja ei, mä en käy sen luona enää. Puoli vuotta istuin puhumassa säästä ja se psykologi luuli että meidän hoitosuhde toimi.

Toivottavasti noin ei käy sulle enää koskaan, tiedän kyllä miten hemmetin paljon se ärsyttää.

Kaffein kirjoitti...

Sun teksteistä tulee aina niin helvetin surullinen olo.. tekis mieli tehdä jotain, lyödä, halata, ravistella, suukottaa sua en tiedä! Jotain ettet olisi niin herkkä ja hauras ja ottaisi kaikkea kipua itseesi tolla lailla. Lisäksi et syö niin mitään ja vaan liikut liikkumistasi (älä väitä vastaan) ja tarttisit niin kipeästi lisää hoitoa.

Susta olisi niin paljon elämään, kumpa voisin antaa tän kaiken elopainoni ja energiani ja egonmuruseni sulle. :( Äh, tulee aina ihan olo etten ansaitsis lukea sun blogia.. mulla menee niin hyvin verrattuna sun pahaan oloon.

Olet Cassie ihana, voimia hirveesti sulle<3

BTW, voinko mä kysyä paljonko sä nyt painat? :( Tai siis BMI. Ole kiltti ja kerro

-Scaalet- kirjoitti...

Eipä kestä.<3 mun kommentit alkaa aina rönsyillä joka suuntaan tai sitte ne on ihan super lyhyitä. :D Tykkään lukee sun blogii. Kerrot kaiken niin hyvin.
Kiitti kommasta. :)

cassie kirjoitti...

Lhasa- kiitos kommentistasi enkä loukaantunut :) Tiedän miten kapeasti joskus (no aina) näen asiat.
Pupu sai terveiset.

cassie kirjoitti...

Anonyymi- alan jo luulla, että terapeuteilla ei ole tunteita lainkaan kun ne ei tajua miten potilaisiin/asiakkaisiin voi sattua pienetkin asiat. Tiedän kyllä mille susta tuntui kun sun aika peruttiin eikä minuakaan huvittaisi puhua sen jälkeen. Ensimmäisessä tapaamisessa pitäisi luoda pohja sille luottamukselle..

Kimmie kirjoitti...

Voimia sinullekin. Kamalaa miten lääkärit sua kohtelevat.. Itselläni jäi jonkinlainen kammo ensimmäisestä psykiatristani joka kohteli minua niin vääriin. Tai se oli juuri sellaista, jota ne ei tajua. Siis että pienikin väärä sana sairaalle ihmiselle = maailma kaatuu päälle ja jättää paskan olon.

Saat muuten olla itsestäsi tosi ylpeä, kun olet pystynyt suorittamaan lukion ja AMK:n vaikka anoreksia pitää sua otteessaan.. Se kertoo miten vahva olet :).