Eilisestä terapiakäynnistä

Eilen:

Eilinen päivä alkoi niin hienosti. Se alkoi jo 19 tunnin valvomisen jälken, mutta laskin sen alkaneeksi aamulla. En käynyt nukkumaan, koska jaksoin valvoa ne muutamat hassut tunnit. Väsytti aivan kamalasti, mutta silmät vain seisoivat päässä apposen ammollaan. Kävin ylikierroksilla ja koko vartaloa kihelmöi. Koko maailma tuntui menevän eteenpäin pikakelauksella, mutta minun liikkeet olivat kuin hidastetussa filmissä. Kädet ja jalat olivat liian väsyneet toimiakseen normaalia vauhtia. Yritin laittaa hiuksia kiinni sillein puoliksi ettei ne olisi naamalla koko ajan, mutta kädet väsyivät ja luovutin. Olisin halunnut jäädä kotiin yksin ahdistuksen kanssa, mutta kävelin ratikalle odottamaan. Ratikka oli täynnä ahdistavia ihmisiä. Ainakin minulle se näytti täydeltä.

Odotin terpalla kauan kunnes aulassa oli minä ja joku mies. Terapeutti tuli 5 minuuttia myöhässä hiljaiseen aulaan kutsumaan minut sisään. Toiselle miehelle hän sanoi hymyillen, että tässä menee vain hetki. Olin aivan hämilläni. Tuli välittömästi sellainen nolo ja nöyryyttävä olo, koska luulin tulleeni väärään aikaan. Tulinko väärään aikaan? Mitä? Halusin juosta oikeasti karkuun. En halua kuulla, että olen tullut jonkun toisen potilaan ajalla ja nolostua ja punastua siinä terpan edessä. Istuin pehmeään inhottavan vihreään tuoliin ja terppa sanoi, että olikin vahingossa varannut kaksi päällekkäistä aikaa. Meillä on aina sama aika niin miksi hän on varannut jollekin toiselle minun vakiajan?

Paniikkiolo muuttui pettymyksen ja pienen suuttumuksen sekoitukseksi. Terppa kysyi, että miten olen voinut viime tapaamisen jälkeen. Sanoin, että olen nukkunut huonosti. Mainitsin etten saanut nukuttua viime yönä ollenkaan. Hän kirjoitti samalla jotain kalenteriinsa ja sanoi, että nyt on viikonloppu tulossa niin pitäisi saada nukuttua. Siis mitä... Joo kyllähän se autta kun nyt tulee viikonlopu! No ei todellakaan! Mulle kaikki päivät on samanlaisia eli viikonloput sulautuu arkipäiviin. Olisi auttanut jos olisin saanut jutella, mutta toivon taas liikoja.

Eilen yritin mennä nukkumaan sen terapiakäynnin jälkeen, mutta ei tullut mitään. Suututti enkä tiennyt mitä tehdä. Yhdeltä iltapäivällä sain vihdoin unta, mutta sekin oli sellaista koiranunta että heräsin jokaiseen kolahdukseen ulkoa ja ulko-oven avaamiseen. Heräsin aina aivan hikisenä ja oli kylmä. Kamala olo.

Tänään:

Olen ihan oikeasti järkyttyny kun Michael Jackson kuoli! Tuli kylmä hiki ja sydän alkoi pumppaamaan kun luin yhdeltä keskustelu palstalta siitä. En vieläkään haluaisi uskoa sitä todeksi. Olen miettinyt aina, että kaikki nämä minun ikäpolven julkkikset tulevat vielä kuolemaan minun aikanani. Ja minä tulen näkemään vaikka Brad Pitin ja muut tosi vanhana. Ihan outoa. Olen aina pitänyt Michaelista todella paljon ja kuuntelin sitä pentuna. En kehdannut tunnustaa sitä kavereilleni, koska eihän se ollut mikään Backstreet Boysien tai Spice Girlsien veroinen julkkis. Mutta minun on käynyt Michaelia sääliksi kun on joutunut kamalaan mylläkkään julkisuudessa ja sillä on varmasti osallisuutensa sydänkohtauksessa. Voi voi... Vieritin kyyneliäkin kun MTVllä oli joku juttu Michaelin muistoksi. Surku :'(

Aamulla jouduin pomppimaan vaa'alla melkein vartin kun en meinannut uskoa tulosta. Molemmat vaa'at kyllä oli samaa mieltä vaikka heitteleekin aina parisataa grammaa. Oon syöny karkkia ihan liikaa ja silti paino ei ole sen mukainen.. Pitää kirjottaa myöhemmin siitä kun kohta lähden porukoilla käymään pupun kanssa.