Liikaa katseita, liikaa kaikkea.

Nolasin itseni tänään ihmistenilmoilla ja keräsin liikaa katseita. Vihaisia ja epämielyttäviä katseita. Nyt haluaisin vain sulkeutua asuntooni koko loppuelämäkseni ja sulkea kaikki ihmiset elämästäni pois. En halua nähdä enää yhdenkään tuntemattoman ihmisen tuomitsevaa ja arvostelevaa katsetta. Ne katseet ovat liikaa voimilleni. Vihaan itseäni!

Ahdistaa niin kamalasti. Vihaan itseäni. En osaa ikinä tehdä mitään oikein. Teen aina kaiken väärin. Ihan kaiken. En osaa käyttäytyä kuin normaali ihminen. Miksi ihmeessä teen aina samoja virheitä enkä opi ikinä.?. Inhottavaa kun levoton ja ahdistava olo leviää koko vartaloon ja tekisi mieli vain huutaa niin kovaa kun keuhkoista lähtee. Teepä niin kerrostalossa. Hakkasin taas käsivarttani seinään ja ahdistus lievittyi kivun myötä hieman. Kirjoittamisestakaan ei tule mitään kun ajatukset pomppii minne sattuu ja tuo käyttökatkos häiritsee vaikka siihen on vielä 2 tuntia.

Olisi taas tarve puhua jonkun kanssa, mutta kenelle puhuisin.. ei minulla ole ketään. Ja sitten kun on seuraavan kerran terpalle aika niin tähän väliin on kerennyt tulla uusia ahdistuksia. En varmaan edes uskalla sitten enään puhua tästä kun tunteet ovat laantuneet siihen mennessä. Terppa on käskenyt useamman kerran soittaa kriisipuhelimeen, mutta ei minulla ole rohkeutta. En vaan uskalla, koska puhelimessa on muutenkin kiusallista puhua. Siis minun mielestä.

Tällaisessa olotilassa sitten pitäisi mennä nukkumaan. Ei taida onnistua..