lauantai 13. kesäkuuta 2009

Näin käy hulluille


Kun ihminen särkyy ajatukset kaikkoavat hänestä kuin kohmeiset varpuset.
Se käy niin hitaasti ettei hänen äitinsäkään ehdi huomata mitään.
Hänen itkunsa ei kuulu enää, kyyneleet ovat jäätyneet kiinni hänen menneisyyteensä.
Eikä hän ole kukaan.
Me huomaamme sen vasta kun hänen silmänsä ovat poissa, katse hyytynyt.
Vielä vähän aikaa hän kulkee edelleen kuin liikkeen omalla voimalla.
Kun hän seisahtaa hänen ympärillään tule hiljaista.
Hän se oli, hän se oli jossa kerran piili ilon rakkauden yhteenkuuluvuuden kaikki mahdollisuudet.


(suom. Pentti Saaritsa)
Yhdestä kirjasta kopsasin...

1 kommentti:

Sebastian kirjoitti...

Vaikean depression sairastaneena tuntuu pahalta lukea tekstejäsi. Sitä haluaa auttaa, mutta kipinän on kuitenkin lähdettävä itsestä.

Keinoja voi aina ehdottaa, mutta tunnen olevani siihen liian ulkopuolinen. Meditointi tehosi minuun, mutta ei se ole kaikille välttämättä se "oikea" ratkaisu.

Olen nyt ollut sellaiset kaksi vuotta kuivilla ja silti tämä hyvä olo on niin uusi kokemus vieläkin, että toisinaan se hämmentää ja pelottaa. Voimia.