maanantai 7. syyskuuta 2009

Iltapäivitys ja kyyneleitä


Kiitos ihanista kommenteista! Tulee lämmin tunne kun edes joku välittää. Välillä en tiedä välitänkö edes itse enää..

Illalla iski kamala olo kun istuin katsomaan telkkaria vanhempien kanssa. No, olen ollut olohuoneessa koko päivän, kiertäen tuolita sohvalle ja taas nojatuolille kun en halua löhötä laiskasti yhdessä kohdassa. Mutta vanhemmat tekivät poikkeuksen iltapuuhissaan ja tulivat seurakseni katsomaan elokuvaa. (Yleensä he tekevät töitä puoleenyöhön joten oli ihme, että tulivat ilman suostutteluja olohuoneeseen.) Tuntuu, että uppoudun liikaa kaikkeen mitä ajattelen tai seuraan. Nyt huomasin, että ajaudun ihan ok olotilasta täyteen epätoivoon/itsekkääseen oloon kun katsoin United 93- elokuvaa. Oli aivan kamalaa kun mietin mitä tapahtuu kun se kone nousee kohta. Kaikki ne ihmiset. Ja minä valitan...

Itkin ja isä lohdutti, mutta käyn vieläkin kierroksilla. En voinut uskoa, että ne tapahtumat on menneet jo vaikka isä kuinka yritti lohduttaa. Jokin ääni päässäni vain sanoi, että ne tapahtuu kohta uudelleen, koska elokuva jatkuu. Sammutin elokuvan niin mitään ei tapahdu. Pääsi äiti ja isäkin iltatouhuihinsa.

Olen niin vihainen itselleni kun en osaa katsoa elokuvaakaan vanhempieni kanssa. Ehkä tämä elokuva oli liian voimakas/tunteellinen..

Olen liian heikko peittämään tunteitani tällä hetkellä. Haluan mennä vain nukkumaan ja odottaa, että saan koko talon itselleni aamulla. Huomenna pitää mennä käymään sairaalalla. Ei kiva..

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nipsun kommentit osuivat ja upposivat (olen se sama anorektikon äiti...). Olin itse menettää lapseni anoreksialle, se sydän EI KESTÄ kauaa, noi tajuttomuuskohtaukset ovat ensimmäisiä varoituksia siitä että elimistösi pettää. Olen myös menettänyt siskoni, en tosin anoreksialle, mutta väitänpä että vanhempani eivät koskaan toivu lapsen menetyksestä ja itsekin muistelen häntä joka päivä. Älä jätä läheisiäsi suremaan sinua! Pysy täällä, päivä päivältä vahvempana!

Sydämesi sekä aivosi ovat kovilla kun elimistö kuin nälänhädässä yrittää ruokkia edes niitä.

Älä häpeile sitä, että olet herkkä! Tässä maailmassa on ihan liikaa kovia ihmisiä. Jos sinua itkettää, kun katsot elokuvaa, anna itkun tulla. Ehkä sinua liikutti myös se, että vanhempasi tulivat siihen kanssasi? He välittävät sinusta.

Uskalla nyt ottaa kaikki apu vastaan, uskalla "laiskotella" (hassua kun omakin anorektikkoni kuvasi itseään laiskaksi pahimpina aikoina, jos ei ollut liikkeessä koko ajan tai kun lopulta ei saanut enää noustakaan sängystä ruuan jälkeen, kun ei ollut varaa kuluttaa yhtään). Ei se ole laiskuutta, se on tervetullutta lepoa rääkätylle kropallesi ja sielullesi. Lepää, elä itsellesi, ole itsekäs, halua hyvää itsellesi - äläkä enää tunne huonoa omaatuntoa siitä että syöt. On pitkä matka oppia siitä nauttimaan, mutta olen nähnyt että se voi tapahtua. Tänä aamuna viimeksi olin purskahtaa itkuun kun tyttö voiteli leipää, laittoi päälle juustoa ja huolettomasti lehteä lukien sitä söi. Sama tyttö, joka vielä kesällä oli suljetulla osastolla.... Sinulla on vielä tulevaisuus edessäsi. Yritä nähdä siellä se valo, mitä sinula ei nyt ole!

Laura kirjoitti...

Se on muru ihan ok että heittäytyy leffoissa tunteelliseksi, sä oot selkeesti kans tosi herkkä ja empaattinen tyttö, mikä on vaan rikkaus! ♥

Nimimerkki itkee, pelkää ja ahdistuu kans leffoista. Mutsi on ihan kieltänyt katsomasta jotain pätkiä tai lukematta joitain kirjoja ettei ne ole liian rankkoja.

Ninnuli kirjoitti...

herkkyys ja tunteellisuus ei ole heikkoutta. <3

Itsekin koen olevani herkkä, mutta nykyisin se on helposti osa minua. Tuntuu luonnolliselta, vaikka joskus herättää kanssaihmisissä reaktioita. ;)

Aiemman harmaan mössön, mitä sairaudn aikana koki, tilalta tunnen paljon enemmän ja se on oikeasti ihanaa..

Halirutistus, uskon että sulla on kaikki mahdollisuudet vielä sellaiseen elämään, missä sulla on hyvä olla <3

Comète kirjoitti...

Kuten lasilintu sanoi:
"herkkyys ja tunteellisuus ei ole heikkoutta"

En tiedä oletko nähnyt sellaisen elokuvan kuin BIG FISH..
Itkin aivan älyttömästi kun katsoin tuon kyseisen elokuvan.. ja se oli kuitenkin melkeimpä "lasten leffa" :D

Niin ja anonyymi sanoi myös hyvin:
"Ehkä sinua liikutti myös se, että vanhempasi tulivat siihen kanssasi? He välittävät sinusta."

Tsemppiä jatkoon, yritä ottaa rennosti, ei se ole niin pahasta kuin mitä ehkä ajattelet..

Anonyymi kirjoitti...

En oikein tiedä mitä kirjoittaa, mutta tiedän miten tärkeitä meidän kommentit ovat sinulle, joten halusin vain kertoa että täällä on yksi pitkäaikainen lukija, joka todella toivoo sydämensä pohjasta että saisit taas otteen elämästä ja pääsisit alkuun paranemisessa.

Kirjoitat kovin kauniisti ja olen monet kerrat itkenyt tekstejäsi lukiessani, jokin niissä koskettaa, jotenkin tuskasi välittyy niistä niin suoraan.

Koita jaksaa, koita uskoa siihen että voit vieläkin parantua, ja saada paremman elämän. Usko pois, sinä jos kuka ansaitset sen!
Vaikka en sinua tunnekaan, olet ajatuksissani. Voimia!

Anonyymi kirjoitti...

(sama anonyymi anorektikon äiti)

Aloin eilen illalla miettiä sinua taas ja mieleeni tuli yksi ajatus:

Tiedäthän ja uskothan myös sen, että vaikka "paranisit" tai voisit paremmin henkisesti tai fyysisesti, sinusta välitettäisiin silti eikä sinua jätetä yksin?

Oma anorektikkolapseni totesi jossain vaiheessa että hän ei uskalla parantua, koska sitten häneltä odotetaan liikaa, hänen pitää olla vahva, tukiverkko alkaa hellittää otettaan ja pitää taas pärjätä itse. Hän halusi sksi pysyä tutussa ja turvallisessa, vaikkakin tuhoon vievässä...

En itse "terveenä" osannut ajatella niin, mehän ajattelimme vain että kun lapsi paranisi, kaikki olisi hyvin.

Mutta hän pelkäsi paranemista, hän pelkäsi ettei enää voi mennä anoreksian suojaan piiloon, kun maailma ahdistaa, että ei enää saa käpertyä sängynpohjalle itkemään, olla heikko niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Mutta elämä kantaa, kun päätät että nyt on sinun aikasi elää! Ja kun tulee vaikeita aikoja ja takapakkia, päätä katsoa eteenpäin. Ei tämä maailma ole pelkästään vahvoja varten, tämä on myös sinua varten, älä kuihdu täältä pois! Olet tärkeä ja sinua ei jätetä yksin.

Koska saamme lukea täältä, että olet päättänyt taistella vastaan ja valita elämän???