maanantai 14. syyskuuta 2009

Tyhjää ja tylsää vaan

Tänään iski väsymys. Olen ollut innoissani kotiin pääsystä, mutta nyt väsymys on vienyt voiton vaikka olen vieläkin innoissani. En vain saa itseäni liikkeelle. Vihaan sitä kun jumitun paikoilleni ja alan toistelemaan päässäni miten typerää ja laiskaa on vain tuijottaa eteensä tekemättä mitään tai katsoa telkkaria jaksamatta vaihtaa kanavaa. Tänään en ole jaksanut nähdä mitään positiivista tai mukavaa missään. Odotan vain unimaailmaani.
Pahoittelen kun postaus on näin lyhyt ja tylsä! Mutta tylsä olen minäkin...

10 kommenttia:

Lizzy kirjoitti...

voi et sinä ole tylsä :)

C kirjoitti...

Aivan kuten edellinen kommentoija jo sanoi.. Et sinä ole tylsä!

Joskus ihmisillä pitääkin olla tylsiä päiviä, vaikka en minäkään niistä tykkää..

Ja joskus saa olla laiskakin :)
Älä turhaan soimaa itseäsi!

VOIMIA!

Alina kirjoitti...

Nyt tulee varmaan Avaruuden Kevään historian pisin kommentti, toivottavasti ymmärrät yhtään, mitä yritän sinulle sanoa.


Oletko ikinä kokeillut mitä sitten -harjoitusta? Saatat tietääkin idean, mutta siinä tavallaan ajatellaan jotain omasta mielestä kamalaa asiaa, mutta sen jälkeen mietitään, että 'mitä sitten?'.
Sulla 'alkukysymyksenä' voisi olla, että "mitä jos söisin vähän enemmän?".

Ensimmäinen mieleentuleva asia olisi varmaankin 'lihoisin'. Tässä vaiheessa kysyt itseltäsi 'mitä sitten?'. Kun vastaus tulee mieleesi, kysy taas 'mitä sitten?'. Kirjoita vaikka kohdat paperille, jos se tuntuu helpoimmalta.

Olen huomannut omalla kohdalla, että tämä oikeasti auttaa usein selkiyttämään asioita (vaikka 'mitä sitten'-kohtia tulisikin paljon), varsinkin jos oikein keskittyy nousemaan kaiken 'yläpuolelle', eikä anna sairauden sanella liikaa, yrittää tehdä asiat mahdollisimman yksinkertaisiksi.

Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta tässä tulee se hauska osuus:

Maailma ei välitä paskan vertaa siitä, että sinä olet sairas. Maailma ei välitä, vaikka sinä näännyttäisit itsesi hengiltä. Suurin osa ihmisistä ei välitä, että sinä olet sairas. Suurin osa ihmisistä ei myöskään välitä, vaikka sinä näännyttäisit itsesi hengiltä.

Sinusta tuntuu, että menetät kaiken, jos menetät otteesi anoreksiasta ja hallinnan syömisestä. Näin ajattelemalla menetät kuitenkin koko ajan jotain suurta, nimittäin elämääsi.

Jokaiselle annetaan kuitenkin yksi mahdollisuus täällä. Saat tehdä sillä mitä haluat. Sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä, painatko sinä 30 vai 130 kiloa, kuolet kuitenkin. Sillä kuitenkin on väliä, oletko onnellinen. Sillä on helvetisti väliä. Se on mielestäni 'tavallisen tallaajan' elämän tarkoitus. Barack Obamalla se voi olla vähän jotain suurempaa, mutta meidän ei tarvitse murehtia siitä, ellemme halua.
Sillä on myös väliä, että on ympärillä ihmisiä, joita saa rakastaa ja joilta saa rakkautta. Ja kaikilla niitä on.

Ymmärrät varmaankin, että tuhlaat ainoaa mahdollisuuttasi elämällä näin. Ja kuten aiemmin jo tuli todettua, sillä ei ole mitään väliä missään suuremmassa mittakaavassa. Mutta sillä on väliä sinulle ja läheisillesi.

Saa yrittää ja saa epäonnistua, kunhan nousee aina ylös. Joskus se kestää kauemmin kun on vähän ruhjeita kaatumisesta, mutta se on tehtävä. Muuten tässä ei ole mitään itua.

Mitä järkeä on elää elämää, jossa sinä et määrää?

Anonyymi kirjoitti...

sinäkö tylsä? Sitä et todellakaan ole! Älä kanna huonoa omatuntoa että olet vähän pysähtynyt. Sinä tarvitset sen, että saat mahdollisuuden vaihtaa suuntaa! Jonain päivänä hymyilet ja tanssit taas.

Nyt on aika pysähtyä ja päättää vaihtaa suunta. Mitä sitten, vaikka se kipeää tekeekin nyt (äskeistä leikkiä siteeraten), jos se säästää sinua monen vuoden tuskalta joskus, ei tänään eikä huomenna mutta ehkä jo vuoden päästä? Ota päivä kerrallaan, tee tästä päivästä hymyn arvoinen.

Kafi kirjoitti...

Tohon on vaan yks tuttu syy: nälkiintyminen. :<

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mahtava kommentti Alinalla :)Noin meidän kaikkien pitäis ajatella, ollaan sitten sairaita, terveitä., lihavia tai laihoja :>

Anonyymi kirjoitti...

Alina, viimeinen lauseesi osui naulan kantaan (kuten kyllä koko kirjotuksesi!)

Mitä järkeä on elää elämää, jossa sinä et määrää? Syömishäiriön alkumetreillähän tuntuu siltä, että sinä määräät, hallitset, kontrolloit. Kunnet yhtäkkiä SE määrääkin sinua.

Älä peräänny, älä mene sinne turvapaikkaan minkä syömishäiriö sinulle suo, sulje sen ovi ja mene eteenpäin. Hammasta purren vaikka!

Maailma rullaa eteenpäin, hyppää kyytiin!

Annie kirjoitti...

Luin blogisi alkua ja loppua ja voin vain sanoa, ettet taatusti ole tylsä. Mielenkiintoisia, surullisia ja empatiaa herättäviä ajatuksia. Kunpa voisi jotenkin auttaa.

Vuosia kestänyt koulukiusaaminen kuulostaa kauhealta. Olen opettajana ollessani nähnyt kiusaamista, yrittänyt kaikin tavoin puuttua siihen, mutta vaikeissa tapauksissa kiusattu on joutunut vaihtamaan koulua, mikä on todella väärin. Olin itsekin erilainen, mutta minua ei onneksi pahemmin kiusattu. Voin vain kuvitella, miten se vaikuttaa itsetuntoon, kun koko ryhmä kiusaa ja eristää yhden joukostaan.

Toivottavasti olet saanut riittävästi tukea ja ymmärrystä vanhemmiltasi. Mietin tuota, että vanhempasi tekevät työtä yömyöhään. Miksi? Isäsi kuitenkin vaikutti huolehtivalta.

Itselläni oli vaikea lapsuus ja elämä hukassa varhaiseen aikuisuuteen asti. Sitten sairastuin vakavasti ja se muutti kaiken. Sen jälkeen uskalsin vihdoin elää omana itsenäni ja irrottauduin ahdistavasta ja rajoittavasta menneisyydestä. Minut tunteneet ihmiset olivat ihmeissään, eivät uskoneet että minulla olisi rohkeutta, mutta loppujen lopuksi minä olen nyt onnellisempi kuin he, vaikka he yrittivät kaikin tavoin kaataa omaa pahaa oloaan niskaani. Karistin syntipukin viitan harteiltani ja suoraan sanoen haistatin heille paskat.

Itse olen saanut voimaa henkisyydestä (ei siis uskonnosta) ja alakulttuurista, jossa tutustuin toisiin "erilaisiin" ihmisiin. Nyt olen vapaa ja vahva - en täysin, mutta paljon enemmän kuin ennen.

Toivon, että sinäkin löydät vahvuutesi vaikeuksien jälkeen. Usein on saatava pohjakosketus ennenkuin todellinen muutos on mahdollinen. Se vaatii niin suunnattomasti uskallusta. :-)

Foffa kirjoitti...

Hienoja kommenteja kaikilta, pisti itseäkin ajattelemaan. Hienoa, että ihmiset välittävät. :)

leander kirjoitti...

kirjotat mun ajatuksia ylös!

onpas outoa.