tiistai 29. joulukuuta 2009

Kotona vihdoin


Mulla on niin paha ja ahdistava olo. Kaikki hälinä kotona on todellakin vienyt multa voimat. En saa hetkeksikään rauhaa alakerrassa. Olen linnoittautunut tähän sohvalle ja nukkunut tässä koko syksyn. Vanhemmat tavallaan pakottivat minut jäämään tähän, että voisivat "valvoa" minua. Tosi hyvin toimiikin kun ovat töissä/poissa kotoa melkein 12 tuntia päivässä... Nyt meillä on ollut kotona äitin sukulaisia melkein joka päivä ja mun täti oli miehensä kanssa 2 yötä täällä. En jaksanut mitenkään esittää normaalia ja tädin kysymykset alkoi mennä vähän liian henkilökohtaisiksi.

Joulupäivänä raahasin kaikki tavarani entiseen huoneeseeni yläkertaan, koska olin niin kyllästynyt niihin arvosteleviin katseisiin. Tunsin kuinka kiukku alkoi kiehua sisälläni ja tiesin, että kiehahdan yli kohta. Vanhassa huoneessani on kamalan kylmä kun siellä ei pidetä enää lämmitystä täysillä päällä. Puin päälleni kaikki lämpimät vaatteet mitkä löysin, mutta tärisin silti kylmästä. Isä tuli katsomaan, että miksi vein tavarani pois olohuoneesta ja sanoin, että en jaksa enää kaikkia ihmisiä. Halusin omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Isä alkoi huutamaan, että miksi en voisi edes kerran vuodessa jutella vieraiden kanssa. "Tämä ei ole normaalia." "Käyttäydyt kuin pentu." Isä vaan huusi ja huusi. Minä olin pidätellyt kiukkua monta viikkoa joten aloin huutamaan takaisin. Minun huutaminen muuttui hysteeriseksi itkuksi. Otin tavarani ja pupun ja ajoin autolla omalle kämpälleni. En olisi millään kestänyt enää vanhemmillani vaikka isä lähtikin samana päivänä pois.

Isä lähti taas Lontooseen sukulaistensa luo niinkuin joka jouluna. Hän vietti jouluaaton kotona, mutta lähti joulupäivänä. Joulupäivän riidan jälkeen en ole puhunut isälle. Isä on soittanut, mutta en vastannut. Riita tulee koko ajan mieleen ja silmät täyttyy kyynelistä. Olen itkenyt vähän väliä vaikka pitäisi olla onnellinen omasta rauhasta. Äitikin yrittää soittaa, mutta olenhan pentu niin pidän mykkäkoulua..

1 kommentti:

Nillenalle kirjoitti...

Voi sua. :( Vanhempiesi pitäisi kyllä vähän yrittää ymmärtää tilannettasi, vaikka toisaalta he varmaan haluaisivat sinun "yrittävän edes" osallistua perheen elämään, mutta tiedän itsekin että ei se asia yrittämisellä auta. Uskon tosin, että yrität niin täysillä kuin pystyt. voimia ja jaksimasta! <333