perjantai 22. tammikuuta 2010

Miten ollaan tultu tähän?

Luin ensimmäisiä tekstejäni äsken ja huomasin, että olen muuttunut ajan kuluessa. Olenko muuttunut? Ehkä pidän vain lihomisesta valittelut omassa päässäni. Lihominen on minulle kamalinta mitä voi tapahtua ja seuraan painoani hulluna. Tämä sairaus tekee ihmisen todella itsekkääksi ja vihaan sitä piirrettä ihmisissä. Yritän olla valittelematta turhista asioista, mutta se on vaikeaa, koska arjessani ei tapahdu paljon isoja asioita. Tuntuisi aivan kamalalle sanoa, että 'Apua olen lihonnut 100g eilisestä!' kun Haitilla ihmiset näkevät nälkää ja käyvät läpi kamalia asioita. Mutta se ääni päässäni sanoo, että 'Idiootti, lihosit eilisestä sen 100g!'

Tavallaan blogi on kasvattanut minua. En valita niin pienen pienistä asioista ja joskus ne unohtuvat arjessa. Se, että unohdan stressata vaikka siitä, että en pääse joka ilta lenkille on iso parannus.

Sitä en vain pysty ymmärtämään, että blogillani on yli 200 lukijaa tai tuohon boxiin on ilmoittautunut sen verran lukijoita. Miten ihmeessä näin mitätöntä ihmistä ja surkeaa kirjoittajaa voi seurata noin monta ihmistä? Aloitin blogin ensin omaksi ilokseni ja sitä se on vieläkin. Vasta vähän ajan kuluttua blogin aloittamisesta huomasin, että täältä saa vertaistukea. Blogin vertaistuesta on tullut suuri palanen elämääni.

Kommentit ovat kuin terapiaa ja saavat minut hymyilemään. Tunnen, että kuulun tänne. Baletin jälkeen en uskonut, että tuntisin näin enää koskaan. En ole ikinä kuulunut mihinkään. Koulussa minua kiusattiin julmasti, mutta baletissa kuuluin siihen maailmaan. En ole saanut palata baletin maailmaan moneen vuoteen. Minut eristettiin ainoasta rakastamastani asiasta. Täällä blogimaailmassa olen palannut hieman kontaktiin ihmisten kanssa ja se tuntuu hyvälle. Tämä ei ole niin pelottavaa.

Tänään unohdan murheeni tilapäisesti kolmiokipulääkkeiden avulla. Vihaan itseäni kun olen niin heikko, että sorrun tähän näin usein.

14 kommenttia:

Tino kirjoitti...

Ei se ole maailmanloppu, jos ei kommenteihin pääse vastaamaan :) Kyllä minä ainakin ymmärrän.

Muuten, mitä musiikkia kuuntelet? Mä olen aina kamalan kiinnostunut näistä pikkuasioista, ne piristävät päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Itse ihmettelen sitä, että onko suurimmalla osalla väestöstä (tai paremmin sanottuna blogien pitäjillä) aivosoluja vähemmän päässä tai jotain, kun jokainen kirjoittaa "lihosit". Onko niin vaikea ymmärtää että oikea muoto on "lihoit".

TAJUATKO? Paina se pieneen päähäsi ja opettele kirjoittamaan.

cassie kirjoitti...

Anonyymi- juurihan minä ihmettelin sitä, että miten kukaan seuraa näin huonoa kirjoittajaa. En huomioi kielioppia ollenkaan, koska keskittymiskyky on olematon.

Taidan kirjoittaa jatkossakin "lihosin" ihan vain sinua ärsyttääkseni... ei ole pakko seurata jos pidät oikeinkirjoitusta tärkeämpänä kuin tekstin sisältöä.

Ja kyllä taitaa olla minun aivosolut kuihtuneet matkalle kun muisti ei toimi.

Onko vielä muita haukkuja?

Anonyymi kirjoitti...

Rakas cassie, edellinen viestini oli ystävällinen, vaikka se ei ehkä siltä vaikuttanut. Haluan ainoastaan auttaa sinua ymmärtämään, kuinka voit kirjoittaa oikein. Mikset ota apuani vastaan?

Ei ole enempää haukkuja, tykkään blogistasi, mutta en oikeasti tajua miksi kaikki kirjoittavat sen sanan väärin. >:(

cassie kirjoitti...

"TAJUATKO? Paina se pieneen päähäsi ja opettele kirjoittamaan."
Anteeksi, mutta tuota lausetta ei voi ottaa vastaan muuna kuin haukkuna.

Minä en pysty enää keskittymään oikeinkirjoitukseen kun kirjoittaminen on muutenkin vaikeaa. Helpointa on vain kirjoittaa nopsaan mitä on päällimmäisenä mielessä.
Kiitos avusta jos apua tarjosit.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Älä ole niin kriittinen itseäsi kohtaan, yritä antaa itsellesi anteeksi. Eikä se haittaa vaikka sitä lääkettäkin joutuu ottamaan, ei kannata siitä masentua. Tiedän tunteen, mulla on paniikkihäiriö ja minäkin koin aiemmin syyllisyyttä kun en pärjännyt ilman lääkkeitä. Nyt yritän ajatella, että so what, sairaus mikä sairaus, aivan sama vaikka joutuisin syömään lopun ikääni Seroxatia ja Xanoria. Ei tietenkään "purkkitolkulla", mutta sen verran että voi elää suht normaalia elämää. Ja kukapa senkin määrittelee mitä se normaali elämä on? Minä olen tyytyväinen jos voin käydä töissä ja harrastaa sitä mistä pidän, pahin uhkakuva olisi jos joutuisi jäämään neljän seinän sisälle.
Tsemppiä, voimia, rakkautta sinulle, kyllä elämä voittaa lopulta!! :)
T. Mellukka

Joku tyhmä kirjoitti...

Anonyymi: Onko pakko lukea jos häiritsee HÄH? Mä en tajua mitä ihmiset tulee rutisemaan toisten blogeihin ja nussimaan pilkkua jostai kielioppivirheistä. Tai sitten valittamaan että "sä sitä tuota sä valhetelet" ja muuta hauskaa mitä oon lukenut muiden blogeista. MIKSI LUET, JOS EI KIINNOSTA? En tajua.

Cassie, älä välitä tollasesta. Ne vaan yrittää saada sua lannistumaan (mahtaako tämä olla sama anonyymi joka käy paria muutakin seuraamaani syömishäiriöisen blogia "terrorisoimassa"?samapa tuo), älä anna sitä tyydytystä niille :).

Ihana kuulla, että saat blogista voimia. Ehkä alat hitaasti, askel askeleelta paranemaan? Tai ehkä paraneminen on liian iso sana (ainakin itselleni on, en edes halua kuulla siitä mitään..) mutta sanotaan vaikka niin että voimaan paremmin. Saanko kysyä miten sun syömiset on menneet nyt? Ootko saanut sairaalalta jonkun listan jota sun pitäis noudattaa (niissä vaan on pirun vaikea pysyä, tiedän :<)? Toivon että ravitsemustilasi on edes hitusen korjaantunut, koska suurin osa meistä (ilkeitä anonyymejä lukuunottamatta) välitetään susta täällä :(. Kirjoituksen seuraaminen ei tosiaankaan oo mistään kielioppijutuista kiinni!!! Lukeminen on ajatustesi seuraamista ja ikäänkuin "kuuntelemista", ei ole mitään väliä puuttuuko jostain pilkku tai piste ellei ihan mahdottomaksi mössöksi mene.

Tiedätkö, ainakin omaa oloani helpottaa se etten edes aina _yritä_ tehdä mitään. Koko ajan soi päässä että "tee sitä tee tätä laiska, saamaton paska taasko vaan istut tuolissa" vaan päätän vaikka puolen tunnin ajaksi etten tee mitään. Meen makaamaan lattialle, kuuntelen miten kello raksuttaa tai pistän musiikit täysille. Olen vain. Se ainakin mulla on auttanut..

En tiedä miksi kirjoitin aika romaanihan tästä tuli.. No mutta, halusin vaan koittaa piristää sua..

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Itseäni kosketti tämä lapsen kerhosta tuoma rukous (vaikka en olekaan ns. uskovainen), niin haluaisin kertoa tämän sinullekin:

"Jumala,
kiitos siitä, että olen hieno,
sillä sinä olet minut luonut.
Olen arvokas,
sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen silmissäsi,
jalokivi kädessäsi.
Siksi ei ole väliä
jos joku ei anna minulla arvoa
tai pitää minua typeränä.
Sydämeeni kuiskaat totuuden;
olen kultaakin arvokkaampi.
Olen silmäteräsi,
salainen aarteesi.
Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua
niin kauan kuin elän
ja aina muistaa kuka olen."

Voimia sinulle, olet arvokas!

Kelvoton kirjoitti...

Luv ya ♥

Anonyymi kirjoitti...

cassie, tuon kielioppipoliisin kommenttihan oli hienosti hoidettu sinulta!

Et säikähtänyt, mennyt "hiljaiseksi" vaan annoit takaisin. Seuraavan kerran siellä Tiimarin jonossa sanot jo etuilijalle, että anteeksi vain, minä olin tässä ensin!

Minua hymyilytti.

T. Se sama pähkinöistä höpissyt äiti



S

Jenni kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jenni kirjoitti...

En edes osaa kuvitella, mitä tämä blogimaailma olisi ilman sinua ja tätä blogia <3

Aloinpa tässä muuten ihmettelemään samaa asiaa kuin telina; millaista musiikkia tykkäät kuunnella? Michael Jacksonia nyt selkeästi ;) ,mutta mitä muuta? Onko mitään sellaista musiikkia, joka saa sinut hymyilemään, muistelemaan, tai lievittää ahdistusta?

Voimahaleja <3

Anonyymi kirjoitti...

Halusin vain ilmoittaa, että vaikka en ole ilmoittautunut lukijaksi (miten se edes tehdään? :p), niin käyn ainakin pari kertaa viikossa katsomassa, mikäli olisit päivittänyt blogiasi. Eli sulla on ihan varmasti reilusti yli 200 lukijaa :)

Ja mitä tuohon kielioppiin tulee, niin kyllä sä ihan ymmärrettävää suomea kirjoitat ja ihan asialliseti. Kyllä tämä kielioppi päihittää monet blogit menne tullen :) T: Minä vaan

Anonyymi kirjoitti...

Olen varma että saat joku päivä vielä palata baletin pariin ja tanssit upeammin kuin koskaan ennen :) Tämä ei ole mikään mahdoton tavoite, vaan ihan realistinen sellainen. Tiedän ettei tämä ole näin yksinkertaista mutta mieti: kumpaa rakastat enemmän, sairauttasi vai balettia?

Sussa on oikeasti tyyliä cassie! :) tykkään blogistasi tosi paljon.