Näkymätön Ninni

Pakenen usein kamalaa ja ahdistuksen täyteistä arkeani mielikuvitusmaailmaan. Yksi lempipaikkani on muumilaakso. Saa nauraa ;) Siellä kaikki ovat niin ystävällisiä. Kaikki jotka ovat pentuna katsoneet nenä ruudussa muumeja muistavat varmasti Ninnin. Sen näkymättömän tytön, jonka muumit saivat taas näkyviin kun olivat sille niin kilttejä. Tunnen olevani usen Ninni. Kaikki ihmiset ovat julmia, vihaavat minua, eivät välitä, kävelevät päin... Haluaisin Ninnin lailla muuttua näkymättömäksi ja lakata puhumasta kokonaan, koska maailma on vain liian julma pienelle tytölle. Näkymättömänä ei tarvitse kohdata muiden ihmisten katseita. Voi vain sulautua taustaan.

Haluaisin, että joku pelastaisi minut ja haluaisi parantaa minut. Saada minut taas näkyviin. Minun ei tarvitsisi piilotella ketään. Uskaltaisin kohdata muiden katseet niin kuin Ninni teki. Muumit olivat kilttejä ja ystävällisiä Ninnille. He kohottivat hänen itseluottamusta ja Ninni tuli taas näkyviin.

Luulenpa, että toivon taas liikoja koska olen ollut monta monta vuotta terapiassa ja hoidossa. Olen tavannut useita ihmisiä ja olen edelleen näkymätön. En vain osaa sanoin kuvailla pahaa oloani. En halua tunnustaa lääkärille, että lääkkeet ei toimi. En halua aiheuttaa pettymystä, koska hänhän on lääkäri ja lääkäri parantaa aina. Kaunistelen asioita. Sitten kun minun pitäisi pyytää jotain, en uskalla avata suutani. Näpertelen vain käsilläni ja tuijotan lattiaa. Miten pyydetään tukea? Pitääkö minun vain avata suuni... Huomenna lääkäri.