Hyvää uutta vuotta!

Jes, istun kämppäni lattialla läppäri sylissä ja mietin, että viettääköhän kukaan muu tässä maailmassa uuden vuoden aattoa yksin. Ehkä viettääkin, mutta toivooko kukaan muu, ettei olisi koskaan syntynyt näin monimutkaiseen maailmaan. En vain tiedä miksi en osaa vain viettää uutta vuotta ja jättää kaikki murheet pois yhdeksi päiväksi. Vain tällaisina päivinä huomaa miten yksinäinen ja hylätty on kun yksikään ihminen ei ole toivottanut hyvää uutta vuotta (jos ei oteta blogia mukaan) tai kysynyt mitä aion tehdä tänään. Toisaalta onneksi olen yksin, koska en kestäisi sitä kiusaantunutta oloa jos pitäisi olla näin ahdistuneena jonkun seurassa. Parasta vain olla yksin poissa muiden tieltä...

Olen aina rakastanut ilotulituksia, mutta nyt en jaksa välittää. Tämä päivä ei tunnu miltään. Huomenna pitää vain kääntää kalenteria ja opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku.

Juhlikaa minunkin puolesta.

mikään ei ole hyvä

Odotin, että omassa asunnossa saisin mielenrauhan, mutta ei. Täällä tuntuu jotenkin oudolle kun on kylmä ja outo haju. No, kylmä ja outo haju johtuu siitä, että kukaan ei ole asunut täällä kuukausiin. Haluaisin kovasti tehdä tästä taas oman kotini eli laittaa lämmityksen päälle ja järjestellä kaikki paikat, mutta en tiedä kuinka kauan olen täällä. Sairaalalla ei tiedetä, että en ole enää porukoilla vaikka meillä oli "sopimus". Sopimukseen kuului se, että saan olla avohoidossa jos asun vanhemmillani. Tälle viikolle piti olla terapiakäynnit, mutta terapeutti onkin sairaana. Eli toivottavasti saan olla täällä kämpälläni ensi viikkoon saakka ennen kun tarvitsee kertoa kenellekään.


Mulla ei ole mitään syötävää täällä enkä uskalla mennä kaupassakaan käymään. Ehkä kioskilla uskallan mennä käymään, mutta en ilman rauhoittavia. Tälle huonolle päivälle tuli vielä huonompi loppu kun söin nuudeleita mitä ei olisi saanut syödä. En ole syönyt kun jotain ananaspurkkeja ja pilttejä, mutta en silti olisi saanut syödä nuudeleita. Vihasin itseäni niin kovasti kun söin ja mietin, että mitäköhän pupukin ajattelee minusta. Pupu tulee aina minun luokse kun on syötävää tarjolla kun isä on kouluttanut siitä samanlaisen kun niiden ylipainoisesta koirasta. Mietin, että pupu varmasti ajatteli minun sortuneen taas syömään lihottavaa ruokaa ja pitää minua luuserina. No, pupu kuitenkin seuraa mua kuin hai laivaa ja haluaisi koko ajan syliin. Kai se minusta pitää edes vähäsen.

Huomenna on pakko olla parempi päivä tai muuten... en tiedä.

Kotona vihdoin

Mulla on niin paha ja ahdistava olo. Kaikki hälinä kotona on todellakin vienyt multa voimat. En saa hetkeksikään rauhaa alakerrassa. Olen linnoittautunut tähän sohvalle ja nukkunut tässä koko syksyn. Vanhemmat tavallaan pakottivat minut jäämään tähän, että voisivat "valvoa" minua. Tosi hyvin toimiikin kun ovat töissä/poissa kotoa melkein 12 tuntia päivässä... Nyt meillä on ollut kotona äitin sukulaisia melkein joka päivä ja mun täti oli miehensä kanssa 2 yötä täällä. En jaksanut mitenkään esittää normaalia ja tädin kysymykset alkoi mennä vähän liian henkilökohtaisiksi.

Joulupäivänä raahasin kaikki tavarani entiseen huoneeseeni yläkertaan, koska olin niin kyllästynyt niihin arvosteleviin katseisiin. Tunsin kuinka kiukku alkoi kiehua sisälläni ja tiesin, että kiehahdan yli kohta. Vanhassa huoneessani on kamalan kylmä kun siellä ei pidetä enää lämmitystä täysillä päällä. Puin päälleni kaikki lämpimät vaatteet mitkä löysin, mutta tärisin silti kylmästä. Isä tuli katsomaan, että miksi vein tavarani pois olohuoneesta ja sanoin, että en jaksa enää kaikkia ihmisiä. Halusin omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Isä alkoi huutamaan, että miksi en voisi edes kerran vuodessa jutella vieraiden kanssa. "Tämä ei ole normaalia." "Käyttäydyt kuin pentu." Isä vaan huusi ja huusi. Minä olin pidätellyt kiukkua monta viikkoa joten aloin huutamaan takaisin. Minun huutaminen muuttui hysteeriseksi itkuksi. Otin tavarani ja pupun ja ajoin autolla omalle kämpälleni. En olisi millään kestänyt enää vanhemmillani vaikka isä lähtikin samana päivänä pois.

Isä lähti taas Lontooseen sukulaistensa luo niinkuin joka jouluna. Hän vietti jouluaaton kotona, mutta lähti joulupäivänä. Joulupäivän riidan jälkeen en ole puhunut isälle. Isä on soittanut, mutta en vastannut. Riita tulee koko ajan mieleen ja silmät täyttyy kyynelistä. Olen itkenyt vähän väliä vaikka pitäisi olla onnellinen omasta rauhasta. Äitikin yrittää soittaa, mutta olenhan pentu niin pidän mykkäkoulua..

Hyvää joulua kaikille!

Hyvää joulua kaikille!

Älkää lukeko jos ette halua masentua jouluaattona.

En olisi halunnut nousta aamulla sängystä. Valvoin eilen illalla aivan liian pitkään. No, en olisi halunnut valvoa, mutta en saanut unta. Erehdyin katsomaan digiboxilta katsomatta jääneitä ohjelmia ja päädyin itkemään koko yön. Vanhemmat oli jo nukkumassa ja uskalsin olla oma itseni pitkästä aikaa. En saanut itkua loppumaan ja tuli todella etova olo. Alkoi oksettamaan..

Aamulla heräsin aivan uupuneena ja silmät oli turvonneet melkein kiinni. Heti aamusta vieritin jo pari kyyneltä kun en tiedä miten kestän tämän päivän ja kaikki ihmiset. Meille tulee kamalasti sukulaisia ja pari isän tuttua syömään illemmalla. Ja minä olen täällä loukussa.

Yritän nyt unohtaa kaiken muun ja uppoudun katsomaan lastenohjelmia rauhottavien kanssa.

Hyvää joulua vielä kaikille ja toivottavasti kaikki viettävät ihanan rauhallisen joulun perheittensä kanssa!

Ahdistelua vieraista

Joulun aikaan meille tulee yleensä äidin puolelta sukulaisia käymään ja muitakin vanhempien tuttuja. Jotkut tuovat vain kukan, mutta jotkut jäävät kahville. Aina kun pihaan ajaa auto niin mahasta kouraisee. En haluaisi tavata ketään vieraita ihmisiä enkä tuttujakaan sen enempää. Tutuille on niin kiusallista kertoa mitä olen suunnitellut tulevaisuudelle, siis mitä en ole suunnitellut. Pitäisi olla suuret suunnitelmat opiskelupaikasta tai työpaikasta. Ja kaikki ihmettelevät miksi en ole töissä vaikka olen ammattiin valmistunut. Vihaan keksiä syitä miksi olen tässä pisteessä paljastamatta oikeaa syytä.

En ole avannut ovea pariin kertaan kun joku on tullut soittamaan ovikelloa. Jälkeen päin olen miettinyt, että minut on tosi helppo nähdä keittiön ikkunasta kun tulee ovelle... Olen kuitenkin mennyt piiloon lattialla ryömien ja odottanut, että ovella kolkuttaja on luovuttanut ja lähtenyt. En löydä mistään rohkeutta mennä ovelle ja vääntää tätä masentunutta naamaa hymyyn. On todella vaikea puhua tutuillekin vaikka vanhemmat ovat läsnä. Isä tietää miten vaikea minun on aukaista suutani niin hän aloittaa keskustelun vieraiden kanssa ja ottaa minut siihen sitten mukaan. Kaikkein eniten kuitenkin pelkään ovikellon soidessa, että se johtaa vieraiden kutsumiseen kahville ja sitten minunkin pitää mennä syömään. Tuntuu, että kaikki tuijottavat minua ja pelkään että olen sotkenut koko naamani ruualla. Äiti muistuttaa minua vähän väliä, että olenko ottanut jo sitä ja tätä ruokaa, ja tunnen itseni ihan siaksi kun joudun aina syömään itseni ähkyksi.

Nyt vuorossa vanhempien koiran pesu jos jaksan.

Joulun etsiskelyä ja kyyneliä.

Ei ole oikein mitään uutta kerrotavaa. Illan aikana hyppäsin vaihteeksi paniikkikierroksille kun kuulin Brittany Murphyn kuolleen. Aivan kamala olo tuli kun häneen/hänen rooleihin on ollut niin helppo samaistua. En todellakaan osaa käsitellä kuolemaa ja olen itkenyt peittoni sisällä koko illan. Vähänkin merkityksellisemmän(?) ihmisen kuolema saa minut suistumaan raiteiltani. Olen vain iso sotku monta paivää...

Päivät ovat menneet samaa tahtia ja sulautuneet yhteen. Olen yrittänyt vältellä vanhempiani ja esittää pirteää kun heidän tielleen joudun täällä. Olen lopen uupunut ja päivittäin olen nukahtanut lattialla nojaten päätä sohvaan. En haluaisi antaa väsymykselle periksi, mutta joskus nuukahdan lattialle.

Ei ole mitään käsitystä minä päivänä ensi viikolla joulu on, mutta en ole vieläkään jouluisella tuulella. Muutama päivä olisi aikaa vielä innostua joulusta, mutta tämä tuntuu jo pakottamiselta. Olen energiajuomien avulla saanut koristeltua vanhempien kotia ja voin sanoa, että ihan hyvä on lopputulos.

Nyt joulun ajan olen vastuussa syömisistäni. Tai vanhempani ovat myös vastuussa siitä, että pidän ruoka-ajoista kiinni, mutta kai se suurin vastuu on minulla. Olisin saanut terapiaa nyt joulun aikanakin, mutta en halunnut. No, lääkäri suositteli terapiaa joulunkin ajan, mutta kai minä pärjään viikon ilman kahta terapiakäyntiä. Toivottavasti en tule katumaan...

julman kylmä

Ulkona on aivan järkyttävän kylmä. Ei tekisi mieli mennä ollenkaan ulos, mutta tupakalle on pakko päästä. Tänään olen raahannut lämpimän pesäni sohvalta mukaan ulos, mutta nopeasti siellä kylmä tulee. Koiraakin piti vähän tokkiä, että menisi kuistin edustaa pidemmälle tarpeilleen.. En varmasti lähde sitä lenkillä käyttämään kun sitä saa vetää perässä. Nyt iltapäivällä iski tylsyys ja samalla masennus puskee päälimmäiseksi. Millään ei ole mitään väliä eikä kiinnosta mikään. Kävin kuistilla ja otin lapaset pois käsistä. Istuin siellä niin kauan kun pystyin. Sormet oli punaiset ja tunnottomat, mutta niitä pisteli samalla. Hoin vaan päässäni, että olet ansainnut tuon, olet ansainnut tuon...

Haluaisin niin kovasti mennä jo takaisin omaan kämppään asumaan. Tuntuu, että olen vanhempien tiellä täällä ja haluaisin takaisin omaan rauhaan. Minun pitää olla tässä olohuoneessa kun entisessä huoneessani ei ole lämmitystä kunnolla päällä. Voin lähteä karkuun kun vanhemmat tulevat kotiin, mutta en haluaisi lähteä sohvan lämpimästä pesästä. Inhottaa kun keittiöstä tulee kaikki ruokien hajut ja ympärillä on niin levotonta. Haluan omaan kämppään takaisin missä voin tehdä omia juttujani eikä tarvitse koko ajan tarkastaa kellosta, että milloin vanhemmat tulevat kotiin.

Ja kiitos kaikille ihanista kommenteista! Käyn kyllä edelleen terapiassa ja sairaalalla. Saan apua jos joku ei tiennyt. Mutta se on eri asia uskallanko ottaa apua vastaan.

pika..

Kirjoitan vain, että täällä ollaan. Viime päivät olen näperrellyt joulukortteja ja auttanut äitiä leipomisessa. Pahaa oloa on äärettömän vaikea peitellä. Tuntuu, että kuljen harmaassa sumussa enkä tunne mitään. Tiedän täsmälleen mistä se johtuu, mutta mutta. Jouluun pitäisi valmistautua, mutta mikään ei saa minua joulutuulelle. Teen vain kortteja ja leivon. Ei niistä tule mitään joulun tunnelmaa. Ja ennen minä olin jo aivan täpinöissäni joulukuun ensimmäisenä päivänä kun rakastan joulua. Nyt kaikki tunteet ovat kadonneet tähän harmaaseen sumuun.